Eilen oli Särmällä agilitytreenit ja opeteltiin saksalaista ja päällejuoksua. Alkoihan se siitä sitten loppuajasta sujua, siis minun ohjaus, koirahan kyllä osaa jos minä vaan osaisin ohjata. Tehtiin myös muiden suoritusten aikana hallissa keppejä ja kontakteja. Kivat treenit oli ja ehkä tuon saksalaisen jotenkin nyt opin. Huvitti, kun treenikaverilla oli kanssa saksalainen vähän ekoilla kerroilla hakusessa ja ohjaajamme kysyi, että "Mikäs tuo nyt muka oli?" Niin totesi pokkana, että "Tää oli se kiinalainen". Tuohon täytyy varmaan itsekin vedota, jos ei ihan suju :D

Tänään käytiin Essin kanssa Hollolan hallilla ja oli Moona ja Mellikin osan aikaa mukana. Tein ässien kanssa pikkuradan pätkää ja lähinnä harjoiteltiin kontakteja, takaakiertoja ja keppejä. Särmän kanssa käytiin myös ottamassa vähän noutamista ja seuraamista kentällä. Pikku poikahan oli pätevä ja muisti vielä varmaan kuukauden takaisen harjoituksen ja osasi kapulaa tuodessa istua (tosin ei oikeaan paikkaan, mutta koska kaikkea ei voi heti saada, niin pelkästä istumisesta nakkasin pallon palkaksi). Jes edistystä! Tai siis eihän olla noutoa juuri harjoiteltu, kapulalla ollaan vaan leikitty ja kannettu, eipä juuri muuta. Niin ja sitten seuraamista otettiin, aikeena palkata heti kun suora. Ja nythän poika olikin suorassa (Essi siis huikkasi "hep" kun Särmä seurasi suorassa) ja sai vähän väliä palkata. Mutta kun tein täyskäännöksen niin kaveri tekee sen liika laajasti ja jää vinosti seuraamaan. Elikä täytyy kai alkaa ensin fiksaamaan tuo täyskäännös rauhallisemmaksi ja sitten sitä suoruutta alkaa kyttäämään...Ärsyttävää kun sitä ei vaan itse nää, eli apusilmiä tarvitaan!