Lauantaina suunnattiin jo aamusta Hyvinkäälle, jossa osallistuttiin molempien koirien kanssa AD-kokeeseen. Alkuun piti viedä rokotuskortti ja paperit tutkittaviksi ja jättää kilpailukirjat toimistoon. Sitten melkein ravia hakemaan pyörää ja koiraa ja ei muuta kuin polkemaan! Minä siis juoksutin Siroa ja Marko Särmää. Koirilla oli kummallakin vauhti päällä ja yrittivät laukata kaikenaikaa niin sai niitä ensimmäisellä kierroksella toppuutella raville. Itsestä alkoi tuntua, että huh miten pitkä pätkä, että tämäkö mennään vielä taukojen jälkeen kaksi kertaa! Palattuamme toimistolle/kentälle tauolle, selvisikin että eka pätkä oli ollut 10km, eli huh enää siis kaksi 5km pätkää jäljellä! Siron laitoin juottamisen jälkeen autoon pötköttämään, kun eihän hienohelmat pysty kosteassa nurmikossa pötköttelemään. Tuomari samassa loikkasi katsomaan koirien kunnon ja varmaan luuli että yritin Siron siltä piilottaa :D Mutta totesi että molemmat näyttää hyväkuntoisilta. Ja sitten jatkettiin seuraavalle pätkälle joka menikin tosi sukkelaan ja palattuamme lähtöpaikalle seurasi töppösten tarkastus. Särmä bongasi ihanaisen Manta aussie-neidon (Popotin Biest), jonka kanssa olisi pitänyt päästä riekkumaan. Ja olisipa neitonenkin halunnut leikkiä Särmän kanssa. Koetoimitsija kummasteli että onkos tuo nro 15. juossut ollenkaan?! Kun eihän meidän Siro (toisista poiketen) läähättänyt ollenkaan :) On se hassu tyttö, kun palautuu tosi nopeasti. Kun töppösten todettiin olevan kunnossa, jatkettiin vikalle kierrokselle. Tosin erään saksanpaimenkoiran omistajalle sanottiin, että hänen koiransa on väsyneempi kuin muiden, mutta päätti kuitenkin lähteä vika osuudelle. Hujauksessa taas meni tuo 5km, tosin tämä sakemanni oli jäänyt paljon matkasta ja olikin aika loppu kun vihdoin tulivat. Mutta me muut siis taas tällälailla varoittamatta saatiin puolijuoksua mennä kentälle tottelevaisuusosuuteen. Joo-o eipä siinä ehtinyt koiria viritellä tai muuta ja olivatkin vähän pihalla, että mitäs tässä pitäisi tehdä kun lähdettiin seuraamiskaaviota tekemään. Minä siis ohjasin molemmat ja olin olettanut että tehdään vain pikku pätkä seuraamista, mutta eihei, vaan tehtiin koko seuraamiskaavio! Jee itsekin kävelin miten sattuu ja tosiaan koiratkaan ei olleet ihan kympillä mukana, niin vähemmän nätti esitys oli, mutta läpi päästiin, mikä lienee tärkeintä :) Tosin riemua latisti, tuo väsähtänyt sakemanni, joka oli todella huonona ja sitä vilvoiteltiin pitkät tovit kylmällä vedellä, toivotaan että siitä reipastui!