Tänään kaverini kertoi saaneensa peruutuspaikan luonnetestiin ja oli videokuvaajaa vailla. Eli tuli sitten lähdettyä pitkästä aikaa luonnetestiin. Sheltti oli juuri vuorossa, kun saavuttiin, sitten kaverini rhodesiankoira ja sen jälkeen sakemanni (piti tietty udella niin oli Hellraiserilta). Oli mielenkiintoista taas seurata koirien reaktioita ja vähän alkoi tehdä mieli ilmoittaa Sirokin, ihan vaan mielenkiinnon takia, että miten toimisi vai toimisiko ollenkaan. Kun Sirosta ei aina ota selvää, luulen kyllä että reaktioita tulisi, mutta palautuminen voisi olla vähän niin ja näin.

Lähdettäessä käytiin saman tien treenikentällä. Siis ei ollut mukana treeniliiviä, eikä herkkuja, mutta autosta löytyi patukka niin pitihän sitä käydä jotain tekemässä.

Särmä seuraa

Jaa-a olenkohan kääntymässä johonkin kun kävelen miten sattuu laugh

Leikkiä

Hyppyestettä piti tietty hyödyntää...Särmällä silmät kii ja kieli ulkona laugh

Siro liikkeestä seiso

Siro leikki ihan innoissaan, patukasta piti vaan suolistaa vanuja välillä laugh