Tänään aamupäivästä lähdin käymään koirien kanssa agilityhallilla. Ensin oli Siron vuoro suorittaa ja tyttönen oli aivan intona! Ilmeisesti tauko tehnyt terää. Tein kaikenlaisia kieputuksia hypyillä ja pimeitä putkikulmia sekä kepeille lähetyksiä eri kulmista ja tyttönen teki oikein taitavasti ja innolla kaikki! Ihana nähdä tyttönen noin intona! Särmälle taasen oli tauko tehnyt hallaa, meinaa kuulo oli huonontunut huimasti tai sitten meillä oli vaan näkemys ero, miten rata piti suorittaa Särmän mielestä suorasta putkesta piti painaa suoraan (ja täysiä tietty) edessä oleville hypyille kohti niiden jäljessä olevaa seuraavaa putkea ja minun mielestä, piti putken jälkeen kääntyä jyrkähkösti oikealle, jossa suorittaa kaksi hyppyä, ennen suoraa. Tein sitten muutaman kerran helppoja harjoituksia, eli palkkasin koiran heti sen kääntyessä ja tämän jälkeen kieputuksetkin sujui kivasti. Kepitkin meni hyvin ja tein välillä niin, että palkka oli lopussa eikä aina tullut kädestä. Puomilla kontaktit oli hyvät, mutta suditti ylös ekalla kerralla niin, että meinasi tipahtaa. Seuraavat kerrat mentiinkin tarkoituksellisesti hillitymmin.

Päivällä lähdettiin hiihtämään vanhempieni kanssa, tosin piti sukset kainalossa ensin rämpiä polkua pitkin, että päästiin jäälle (jossa ei tulisi niin herkästi sanomista koirien suksimisreiteillä olemisesta). Särmä oli ekaa kertaa huskyvaljaissa (tai siis kerran niitä vaan sisällä sovitettu) ja suksien edessä. Siro tiesi heti mitä oltiin tekemässä ja oli jo malttamattomana lähdössä vetämään, kun mun suksien jalkoihin tai siis monoihin asentaminen kesti. Hetken mietinnän jälkeen faija otti Siron ja minä Särmän vyöhöni. Ja eihän se ihan mennyt kuin elokuvissa. Särmä veti itsensä kierroksille, kun Siro meni edellä ja piti juostessa myös ölistä ja volista kuin vähäjärkinen... Sitten kun kokeiltiin niin, että olisin mennyt Särmän kanssa edellä, niin sitten ei kyllä liikuttu mihinkään! Eli ensi kerralla saapi Siro jäädä kotiin, josko Särmä menisi ihmisten kanssa vähän hillitymmin, kun Siro painattaa kyllä kovempaa kuin mitä ihminen yksin hiihtää, niin yllykkeenähän tuo vauhtikin jo toimii. Mutta hyvää kuntoiluahan tuo oli, kun jouduin Särmän ohjaamaan aina vähänväliä hankeen (mikä ei tosin ollut syvä), niin sai vähän vauhtia hillittyä ja vältyttyä yhteen törmäykseltä Siron ja faijani kanssa. Eli harjoittelua vaatii tämä harrastus  mutta eipä kukaan ole seppä syntyessään jne. Alla pari kuvaa reissusta.

Särmä rullalla olevissa valjaissaan (ovat oikeasti ihan oikean kokoiset).

Sirolla oli fleecehaalari ja huppu vaikka oli vain -4 astetta, mutta jäällä on sen verran tuulista ettei tyttöä viitsi hytisyttää!