Eilen lähdin töiden jälkeen trimmaamaan tuttujen serra de airesia. Tosi nätisti tämä uusi tulokas antoi nassukarvansa ja kyntensä leikellä, vaikka muuten olikin aika arka. Korvan taustoihin oli vaan huopaantunut isot takut, niin meni aikaa, kun piti varovasti vähä kerrallaan leikellä. Operaatio jatkunee lähipäivinä, jolloin vuorossa toisen korvan tausta ja varpaiden välikarvat. Pitää ottaa Iita söpöläisestä kuva joskus.

Tänään aamusta kävin omien koirien kanssa tokoilemassa ja Siro toimi pätevästi. Vähän harmittaa, kun olisin halunnut ilmota sen 4.9 oleviin tokokisoihin, mutta meillä juuri sukujuhlat tuolloin. Särmä oli myöskin oikein taitava, ilmeisesti tauko tehnyt terää kummallekkin. Särmää ajattelin myös alkaa ilmota tokokisoihin, niin tulisi ainakin treenattua Kivasti poitsu jaksaa tehdä ja on vaan niin kertakaikkisen iloinen, kun pääsee tekemään. Iltapäivällä Särmä pääsi pitkästä aikaa uimaan ja uimataito oli näköjään paranutunut! Enää ei pärskinut ja loiskinut ympäriinsä vaan ui sujuvasti ja teki hienoja käännöksiä!